Huomaat näkeväsi ympärilläsi kiviä. Paljon, paljon kiviä. Ne ovat jokainen eri näköinen. Eri värisiä, isoja, pieniä, kuhmuraisia ja sileitä. Vain kiviä. Jotkut niistä ottavat kontaktia sinuun. Kukin tavallaan. Kuljet eteenpäin. Kuljet kivimaailman halki. Olet matkalla.
Kaikki nämä kivet ovat Ylisissä, kivimaailmassa. Ne ovat jo palvelleet Keskisessä aikansa ja ovat nyt täällä. Matka Ylisissä jatkuu edelleen portaisiin, jotka johtavat kasvimaailmaan…
Kasvitkin kommunikoivat. Nekin tavallaan. Niitäkään ei oteta matkaan. Ei. Jo palvelelleet kuuluvat omaan kohtaansa omassa kiertokulussaan. En ole jumala. En voi päättää muiden kohtalon puolesta.
Kasvimaailman jälkeen saavun eläinmaailmaan. Siellä on rakas kissani, Viiru. Viiru heittää huomaavaisen katseen. Se tietää hyvin, etten voi häntä ottaa mukaan, enkä ole hänen asiallaan täällä. Jutellaan sitten paremmalla ajalla. Eläinmaailmassa on kaikenlaisia eläimiä. Jep. Ihan kaikkia ja sulassa sovussa. Sielläkään ei oikeastaan ole muuta.
Kaikella rakkaudella
Viimeisenä ennen varsinaista Ylisten porttia on ihmisten maailma. Kuten arvaatkin, siellä on kaikki edesmenneet ihmiset. Siellä on isoäitini ja lapseni isä iloisina tervehtimässä. Siellä on kuuluisia henkilöitä. Siellä on myös paljon heitä, jotka epätoivoisesti haluavat mukaani. Ei, ei sen takia, että haluaisivat takaisin Keskiseen maailmaan jälkeen jääneiden luokse. Yleensä he haluavat kertoa jälkeen jääneille jotain, mikä lohduttaisi tai selkeyttäisi elävien oloa.
Tiedän. Kuolleiden kuuntelu voi joskus tuntua järjettömältä. Se selkeyden ja ymmärryksen määrä on kuitenkin paljon enemmän kuin järjettömyyden tunne. Jo toiselle puolelle siirtyneiden kuuntelu on helpottanut niin paljon elämääni, että suosittelen sitä sydämestäni. Heillä on hyvä siellä. He auttavat meitä oikein mielellään. Kaikella rakkaudella.