Kun sain kuulla, että äitimme oli palvelukodissa mennyt huonoon kuntoon ja sairaanhoitajat olivat huolissaan hänen hengestään. Ensimmäinen ajatukseni, joka mieleeni tuli kysymättä ja pyytämättä, oli ”hänestä olisi paljon enemmän hyötyä rajan toisella puolen”. Kyllä vain, kuulostaa maallisen ihmisen korvaan aika rajulta. Kummallista oli myös, etten tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä, että mieleeni oli tuollainen lausahdus jostain putkahtanut.
Äidillä oli eläessään valtavasti tietoa erilaisista parantamismenetelmistä. Hän tunsi homeopatiaa, kasvilääkintää ja muita perinteisiä hoitomuotoja. Hän teki rosen-terapiaa ja pystyi käsitellä toisen kehoa lempeydellä, jolloin hoidettava saattoi päästää irti niin jäykkyyksistä kuin niiden alla olleista tunteista. Valitettavasti loppuvuosina hän ei enää muistanut, eikä varmaankaan osannut, hoitaa itseään ja kaikki tuo viisaus hoitamisesta oli jäänyt muistin verhon toiselle puolen.
Ehkäpä ajatukseni siitä, että hänestä olisi enemmän apua rajan toiselta puolen perustui tuohon. Tiesin hänen viisautensa, mutta olin jäänyt siitä paitsi jo aikoja. Ehkä myös kaipasin itselleni wanhaa viisautta tueksi omalle elämän polulle. Jotain tahoa, johon tukeutua sitten, kun omat voimat ei riitä tai sitten, kun oma viisaus on vielä kesken. Kukapa ei tarvitsisi! Missä ne heimon vanhimmat nykyään ovat, kun heitä tosiaan tarvitaan täällä ihmisyydessä?
Palmusunnuntaina, 29.3. olin päättänyt mennä sanomaan äidille hyvästit heti haettuani nuoremman poikani mukaan. Äidille oli aloitettu saattohoito joitain päiviä aiemmin. Päästyämme iltapuolessa paikalla, siellä oli jo muut hänen läheisensä ja perhepappimme. Kaikki ”sattumalta”. Näin heti tilanteen. Menin äidin viereen ja otin hänen jo viileästä kädestään kiinni. Sanoin niin selkeästi mielessäni kuin vain osasin: ”Kaikki on ok, voit jo päästää irti. Voit jo jatkaa matkaa.”
Juttelimme ja surimme yhdessä. Veljien oli vaikea päästää irti. Lapsenlapsille, nuorille se oli kaikista vaikeinta. Aistin, että äiti piti jostain syystä vielä kiinni ja pappi yllätyksekseni sitä sanoitti ääneen. Äidin hengitys tiheni, kun veljeni häntä halasi. Kuin elämänvoimaa olisi palannut äitiin veljestäni. Pappi jutteli, että oliko veli jo päästänyt irti… Oliko äidin kaipaus vielä pitämässä äitiä täällä?
Hetki ennen äidin viimeistä henkäystä, huomasin hänen leijailevan itsensä yläpuolella. Hän oli iloa, valoa ja rakkautta. Hän jutteli minulle ja koitin sitä sanoittaa muille, mutta luulen, etten osannut sanoa, eivätkä he osanneet kuulla. Pääasia, minkä selkeästi edelleen muistan ja, minkä sanoin useasti, oli: ”Kaikki on hyvin! KAIKKI on hyvin!” Se tuntui kovin ironiselta siinä tilanteessa, kun nuoret itkevät ja kokevat, ettei tämä todellakaan ole hyvin. Äidin sielu ja henki nousi siitä valoon, hän oli helpottunut päästessään lepoon. Ja sanoi mennessään, että palaa pian. Vain keho oli siinä enää jäljellä. Kello 18:16 äiti siirtyi toiselle puolelle.
Muutama päivä sen jälkeen äiti palasi. Hän on mitä kauneinta rakkautta. Valoa, onnellisuutta, iloa, myötätuntoa, naurua, ymmärrystä. Olen jutellut hänen kanssaan monia asioita. Pääasiassa ei tarvitse jutella, energia liikkuu pienelläkin intention hippusella. Äiti antaa minulle nyt niin kaunista äidin rakkautta, etten muista sellaista koskaan elämässäni saaneeni. Tunteet ovat tuolla puolen paljon suurempia ja ”puhtaampia”. Hän valaa minuun valtavaa onnellisuuden ja rakkauden tunnetta. Hän ei ole mennyt minnekään. Hän leijailee vasemmalla yläpuolellani.
Seuraavana päivän äiti ei tullut yksin. Äidin kanssa on hänen äitinsä, minun mummi ja isäni äiti, isoäitini. (Jotkut teistä tietääkin, että isoäiti on ollut vaikuttamassa elämääni jo vuosia. Isoäidin astiasto.) Kolme vahvaa naista, jotka eläessään eivät saaneet voimiaan ja viisauttaan loistamaan. Nyt se on minun tehtäväni saada kaikkien heidän tuellaan lisättyä viisautta ja rakkautta ihmiselämiin. Eikä pelkästään heidän kolmen vaan kaikkien sukulinjojeni naisten. Vuosituhansien viisaus ja vahvuus naisilta on tukenani. He loistavat valoa ja rakkautta, jotta voin aloittaa tehtäväni.
Olen todella kiitollinen heidän luottamuksestaan. Olen pieni murunen sukupolvien naisten jälkeen. Yksi maallinen ihminen omine ihmisyyden haasteineni ja samaan aikaan aistin sen valtavan energeettisen voiman, joka minulle on suotu ja luotettu. Sillä voimalla ei ole mitään tekemistä pienen ihmisyyden haasteiden kanssa. Se voima on niin suuri, että sillä voi vaikka rakentaa kokonaan uuden maailman. Puhtaasta rakkaudesta ja korkeimmasta tietoisuudesta. Voin luottaa, että taustallani on kaikki viisaus, mitä vaan voidaan tarvita.
Naisen voima! Luoda rakkaudesta uutta rakkautta. Tervetuloa mukaan yhteiselle matkallemme täydelliseen tulevaisuuteen!
